TIFFANY-valaisimet mallisto / Louis C. Tiffany

Louis Comfort Tiffany Louis Comfort Tiffany (1848-1933 New York City)

Legendaarisen Tiffany-jalokiviliikkeen perustajan Charles Lewis Tiffanyn poika Louis sai periä isältään taiteen tekemisen lahjan ja liikemiehen vaiston. Lahjakkaalla maalarilla ja käsityöläisellä oli kyky luoda ympärilleen kauneutta monella tavalla.

Nuoruudessa tehdyt lukuisat ulkomaanmatkat ja matkoilta saatu taiteellinen ja tekninen tietämys loivat pohjaa myöhemmälle menestykselle. Erityisesti Louis Comfort Tiffany sai tunnustusta intohimokseen nousseesta lasitaiteesta.

Tiffanyn oma suunnittelutaito sekä hedelmällinen yhteistyö lukuisten taiteilijoiden ja käsityöläisten kanssa teki Tiffany-Studion tunnetuksi kaikkialla Amerikassa. Tiffanyn laaja tuotanto käsitti loisteliaiden lasimaalausten lisäksi erilaisia taidelaseja,kuten maljakoita ja koruja. Hän teki myös huonekalu- ja sisustussuunnittelua.

Vuonna 1880 Tiffany patentoi metallinhohtoisen Favrile-lasin. Lasia käyttettiin hänen lasimaalauksissaan ja myöhemmin myös maljakoissa. Favrile-laseilla oli merkittävä rooli myös hänen Tiffany-valaisin tuotannossaan.

Parhaiten Tiffany tunnetaankin juuri valaisimistaan. Tiffany-Studiolla valmistetut valaisimet ovat nykyään keräilyharvinaisuuksia ja jopa satojen tuhansien markkojen arvoisia. Vielä nykyäänkin eripuolilla maailmaa valmistetaan näitä kauniita, käsityönä tehtyjä valaisimia.

Varjostimen mallina voidaan käyttää joko Tiffany-Studiossa aikoinaan suunniteltua mallia tai muiden taiteilijoiden piirtämiä aiheita maailmalta. Usein harrastajat suunnittelevat itse mallin valmistamaansa varjostimeen. Tiffany-nimeä käytetään yleisnimityksenä valaisimista,jotka on valmistettu samalla perinteisellä tekniikalla lasista kuin Tiffany aikoinaan teki.

Tiffany-varjostimien valmistuksessa käytetyn kuparifoliotekniikan kehitti mies nimeltä Sanford Bray. Bray kehitti tekniikan työskennellessään lyijylasi-ikkunoiden kokoonpanijana eräässä lasistudiossa Bostonissa vuonna 1885. Bray hankki patentin keksinnölleen ja perusti pian sen jälkeen oman studion.Kaksi vuotta myöhemmin 1888 Tiffany-Studiot osti Brayn yrityksen ja laajensi lyijylasin valmistustaan Bostoniin.

Tiffany-Studioiden toiminta Bostonissa loppui kuitenkin pian kannattamattomana. Brayn kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti kuparifoliotekniikan patentti siirtyi myös Tiffanylle. Ihmeellistä kyllä Tiffany ei ilmeisesti käyttänyt patenttiaan useaan vuoteen.

Ensimmäinen todistus Tiffanyn kuparifolitekniikan käytöstä on noin vuodelta 1897, tällöin hän alkoi käyttää menetelmää rajoitetusti pienten yksityiskohtien valmistamiseen lyijylasi-ikkunoissaan. Lopullisen tekniikkaan ihastumisen on täytynyt tapahtua viitisen vuotta myöhemmin,jolloin suurin osa hänen valmistamistaan ikkunoista oli jo tehty tällä menetelmällä.

Brayn patentin suoja loppui v.1903, jonka jälkeen muutkin valmistajat alkoivat tuottaa 'Tiffany'-valaisimia.

Tämän tutkimustiedon on käyttöömme antanut tunnettu amerikkalainen Tiffany-tutkija ja asiantuntija Paul Crist.