Kuinka kaikki alkoi



Sattuma puuttui peliin heti alussa.

Seikkailuni lasin parissa alkoi v.1981 kun läysin silloiselle piirustusalan yritykselleni uudet toimitilat Neitsytpolulta Helsingistä. Myymälähuoneistossa oli tarpeeseemme ylimääräistä tilaa. Mietin toisen yrityksen perustamista saman katon alle.

Aloitimme huoneistossa remontin. Aiempi vuokralainen oli rakentanut nurkkaan viemäriputkien peitoksi ruman kotelon, jonka päätimme peittää peilinpalasilla.

Tutun lasimiehen avustuksella aloitimme tyän. Jossain vaiheessa tulin raaputtaneeksi naulalla peilinpalan taustamaalia. Naarmun kohdalle jäi kirkas lasi josta saattoi nähdä läpi. Laitoin peilinpalan taakse värillisen kartongin palan ja käänsin lasin ympäri. Naarmu näkyi peilissä nyt punaisena.

Silloin tajusin - siinä se oli!
Yrityksen toiminnan suunta selvisi sattumalta.




Peilin pinta oli kahdeksankymmentäluvun alussa vielä neitseellinen. Kuviointeja tai erikoisia muotoja ei peileissä näkynyt. Nykyistä lasien ja peilien koristelemisen taitoa ei vielä ollut olemassa. Innostuneena aloin tutkia minulle tuntematonta lasialaa ja lasin mahdollisuuksia erilaisissa kohteissa sisustusmateriaalina.

Punaisesta viirusta peilissä kehittyi Baltasar Oy:n ensimmäinen tuote. Ryhdyin valmistamaan erivärisistä peileistä kaivertamalla, maalaamalla ja myähemmin hiekkapuhaltamalla kehystettyjä taulumaisia peilejä. Nimitin täitä peilitauluiksi. Tyätä tehdessä taidot karttuivat. Uusia lasinkäsittelytapoja tuli keksittyä tyän ohessa. Koska koulutusta alalle ei ollut, tapahtui oppiminen kantapään kautta.

Kahdeksankymmenta luvun alussa sisustusarkkitehdeiltä puuttui vielä koristelasi- täiden tuntemus, siksi sain sekä suunnitella että valita täiden valmistustekniikan.





Osaamisen karttuessa aloimme valmistaa erilaisia lasiteoksia ravintoloihin, hotelleihin, laivoihin ym. julkisiin tiloihin. Täitä tilattiin ikkunoihin, oviin, väliseiniin, kattoihin, jne. Sain myäs suunnitella muutaman alttaritaulun jotka sitten valmistettiin verstaallamme.

Alkuvuosista lähtien myäs Tiffany-valaisimet, lyijylasityät ja lasipäydät olivat mukana Baltasarin tuotannossa, tosin vielä pienimuotoisesti.



Baltasar on myynyt lasipäytiä vuodesta 1982. Ajatus lasipäytien myynnin aloittamisesta syntyi kun teetin itselleni myymälään akryylista kirjoituspäydän. Samalla valmistettiin myyntiin myäs muutama lasipäytä akrylijaloilla. Suunnittelin vielä metallista ja putkesta sarjan komponentteja joista saatoimme valmistaa putkijalkaisia lasipäytiä, sekä yhdistää jalkarakenteissa akryylia ja putkia. Vuosien saatossa komponentti- valikoima on laajentunut.

Materiaalien yhdistämisestä syntyi ajatus kokonaisesta lasipäytämallistosta. Asiakas voisi toisiinsa yhteensopivista komponenteista koota mieleisensä jalkarakenteen ja yhdistää sen haluamansa kokoiseen ja muotoiseen lasiin.

Päytälasit alkoivat myäs saada uusia muotoja. Muodokkaita päytia pidettiin alussa outoina, elettiinhän aikoja jolloin kaikki oli kantikasta tai korkeintaan pyäreää. Asiakkaat tottuivat muotoihin vähitellen ja ihmettely muuttui ihastukseksi. Mallisto kehittyi vuosien saatossa Suomen tunnetuimmaksi lasipäytämallistoksi.

Erityisen iloisia olemme siitä että Ulkoministeriä on kelpuuttanut lasipäytämme osaltaan edustamaan suomalaista designiä kymmeniin suurlähetystäihin eri puolilla maailmaa.

Päytiä myyvät oman myymälämme lisäksi jälleenmyyjät ympäri Suomea.

Baltasarista kehittyi ainutlaatuinen sisustusalan yritys. Mielenkiintoiset kauniit tuotteet, laatu ja täsmällinen asioiden hoito yhdistettynä välittämään asiakaspalveluun ovat seikkoja, jotka asiakkaamme muistavat. Hyvällä mielellä lähtenyt asiakas on edelleen paras mainoksemme.

Näin jälkeenpäin ajatellen oli hyvä etten aloittaessani tiennyt sitä suunnittelun, kokeilemisen ja tyän määrää minkä tulevaisuus toi tullessaan. Onneksi elämässä asiat tulevat eteen yksi kerrallaan. Jos tulevan tietäisi jäisi moni asia tekemättä.

Kiitos ajastasi, toivon että sinulla on vielä aikaa tutustua sivuihimme.

Terveisin

Tuire Hämäläinen